Taloustieteessä on erilaisia koulukuntia. Tieteelliset näkemyserot eivät ole pohjimmiltaan moraalisia, vaan ne perustuvat eroihin tutkimus- ja päättelymenetelmissä. Tulen muutamissa seuraavissa artikkeleissani esittelemään tuntemattomaksi jäänyttä itävaltalaista koulukuntaa.
Taloustieteen koulukunnista on tapana opettaa taloustieteellisten opintojen peruskursseilla lähinnä keynesiläinen ja friedmanilainen koulukunta ikään kuin toistensa teoreettisina vastapareina. Kyse on kuitenkin vain suhdannepolitiikkaan liittyvistä koulukunnista, joiden eroja usein liioitellaan. Näiden synteesiä, aikamme valtavirtaa kutsutaan uusklassiseksi tai neoklassiseksi koulukunnaksi. Todennäköisesti vasta oppihistorian kursseilla saatetaan käsitellä klassista koulukuntaa sekä sen muutosta tuntemaksemme valtavirraksi.
Tärkeä osa valtavirran synnyn kannalta oli marginalismin vallankumous ja varhainen itävaltalainen koulukunta. Itävaltalainen teoria tunnettiin, ja sitä edistettiin voimakkaasti 30-luvulle asti. Tällöin itävaltalainen suhdanneteoria oli vastapari keynesiläiselle teorialle, josta tuli suositumpi varsinkin valtiojohtoisten poliitikkojen keskuudessa. Itävaltalaisesta koulukunnasta tuli vähälukuisempi, mutta on alkanut elpymään internetin aikakaudella.
Vieläkin itävaltalainen koulukunta on monille taloustieteilijöille ja taloustieteen opiskelijoille tuntematon. Monet suhtautuvat siihen myös ennakkoluuloisesti.
Itävaltalainen koulukunta koulukunta pähkinänkuoressa:
- Nimi tulee itävaltalaisista taloustieteilijöistä, jotka 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kehittivät omaleimaisia talousteorioita vastineeksi mm. historialliselle koulukunnalle. Erityisesti koulukunnan edustajina historiaan ovat jääneet Carl Menger (1840-1921), Eugen von Böhm-Bawerk (1851-1914), hänen oppilaansa Ludwig von Mises (1881-1973) sekä taas hänen oppilaansa Friedrich von Hayek (1899-1992). Myöhempiä tunnettuja itävaltalaisen talousteorian uranuurtajia ovat olleet Misesin oppilas Murray Rothbard (1926-1995) ja Israel Kirzner (1930-). Tällä hetkellä keskeisin itävaltalaisen teorian laitos on Yhdysvalloissa sijaitseva Ludwig von Mises Institute. Suomessa on myös oma Mises-instituutti. Lisäksi itävaltalaista teoriaa edistäviä professoreja on jonkin verran eri yliopistoissa ympäri maailmaa – jopa Suomessa.
- Koulukunta sai alkunsa 1800-luvun lopulla marginalismin vallankumouksesta. Rajahyötyanalyysiin perustuvan kysynnän ja tarjonnan lain taustalla oli itävaltalaisia taloustieteilijöitä. Valtavirran mikrotaloustiede on tavallaan pelkistetty versio osasta itävaltalaista taloustiedettä. Ristiriitoja mikrotaloustieteen ja itävaltalaisen taloustieteen väliltä joutuu etsimään suurin vaivoin.
- Itävaltalaiselle teorialle tärkeä näkökulma, subjektivismi on perua tästä marginalistisen teorian vallankumouksesta. Näkemyksen mukaan yksilö arvostaa asioita henkilökohtaisesti. Ei ole olemassa arvostusta eikä näin markkina-arvoakaan ilman ihmisiä. Markkinat ovat ainut keino saada päteviä vertailulukuja henkilökohtaisista mieltymyksistä markkinahintojen ja toteutuneiden vaihtotapahtumien muodossa. Subjektivismiin liittyy myös rationaalisen taloudellisen ihmisen toiminnasta poikkeava näkemys tietämättömästä ihmisestä. Sen sijaan, että ihminen tietäisi kaikki valittavissa olevat vaihtoehdot ja kykenisi laskelmoimaan tulevaisuutta, ihmisellä on näkemys ja kokemus omasta rajatusta näkökulmastaan. Ihminen toimii pikemminkin tämän pohjalta. Yrittäjyys on tällöin luovaa tulevaisuuteen suuntautuvaa toimintaa ja sopeutumista epävarmuuteen. Tasapainomallien sijaan korostuu talouden dynaamisuus.
- Merkittävin teoriakokonaisuus itävaltalaisessa taloustieteessä on Ludwig von Misesin kokoama prakseologia. Sen perusolettamana on, että ihmisen toiminta on tarkoituksenmukaista toimintaa. Prakseologia kritisoi empiirisiä keinoja yhteiskuntatieteellisiä teorioita muodostettaessa. Se korostaa ihmisen toiminnan kategorioilla (esim. päämäärät ja keinot) operoimista ja hylkää tavoitteet eksakteista ennusteista.
- Mises kehitti oppipoikansa Friedrich von Hayekin kanssa taloussykliteorian 1930-luvulla. Mises-Hayek -klikistä tuli suositun keynesiläisen koulukunnan päävastus suuressa suhdannepoliittisessa keskustelussa. Itävaltalaisen teorian mukaan rahakannan laajentaminen (ts. luotonlaajennus) saa korkotasot laskemaan näennäisesti. Markkinoilla korkotasojen laskeminen vaatisi oikeiden säästöjen ja reaalisen pääoman kertymistä. Korkotason laskiessa investointeja tehdään enemmän, mikä tulee loppumaan, kun resurssien todellinen niukkuus selviää ajan myötä. Tässä vaiheessa hinnat nousevat, projektit muuttuvat kannattamattomiksi ja nousu kääntyy laskuun. Hayek sai teorioistaan taloustieteen nobelin palkinnon 1974
Painavaa triviaa: Mises päätteli logiikkansa perusteella jo 1920-luvun alussa ilman kokemuspohjaista tietoa, että sosialistisen suunnitelmatalouden oli pakko tulla kohtaamaan jatkuvasti tehottomuutta resurssien kohdistamisessa. Tällä tavoin oli mahdollista ennakoida Neuvostoliiton talousongelmia, jotka oikeasti toteutuivat.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talouslaskun_ongelma
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talouslaskun_ongelma
Toivoisinkin erilaisten lukijoiden kommentteja itävaltalaisesta koulukunnasta. Millainen käsitys itävaltalaisesta koulukunnasta oli ennen tätä artikkelia? Entä sen jälkeen? Kiitos!
Aikaisemmin oli aika olematon - sen mitä maailmantaloudessa tällä hetkellä akselilla usa-euro-alue tapahtuu olin mieltänyt jollakin tavalla käytännössä suureksi kokeeksi eri talousteorioiden välillä (ainakin kun Trichet vielä johti EKPtä).
VastaaPoistaPitänee tutustua tarkemmin.
"Merkittävin teoriakokonaisuus itävaltalaisessa taloustieteessä on Ludwig von Misesin kokoama prakseologia. Sen perusolettamana on, että ihmisen toiminta on tarkoituksenmukaista toimintaa. Prakseologia kritisoi empiirisiä keinoja yhteiskuntatieteellisiä teorioita muodostettaessa"
VastaaPoistaKarl Popper oli itse liberaali, mutta prakseologia ei ole ainakaan hänen määritelmillään tiedettä, koska se ei ole falsifioitavissa.
Tieteellistä tutkimusta ei noin vain voi sivuuttaa ideologian nimissä. Esim. seuraavat videot sisältävät mielenkiintoisia huomioita, jotka mielestäni tulisi ottaa huomioon politiikassa:
http://www.youtube.com/watch?v=u6XAPnuFjJc
http://www.youtube.com/watch?v=l7AWnfFRc7g&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=AC7ANGMy0yo&feature=related
Popperin määritelmän mukaan prakseologia ei tosiaan ole tiedettä. Tosin miksi tehdä uskonto popperin falsifiointiteesistä ja olla käsittelemättä yhteiskuntatieteiden metodologiaa? Pitää mennä pintaa syvemmälle ja keskustella siitä, mitä ongelmia itse empiiriseen falsifiointiin liittyy yhteiskuntatieteissä. Taloustieteen oppikirjoissa opetetaan, että ihmisten mieltymykset ovat subjektiivisia. Tarkemmin tähän perehdyttäessä opimme myös, ettei kyse ole mistään poikkeavasta muuttujasta, vaan laadullisista näkemyksistä ja ordinaalisista asteikoista. Joka tapauksessa johtopäätöksenä on, että ihmisen toiminta on uniikkia ja ennustamatonta. Jopa valtavirran taloustiede irtisanoutuu tehtävästä luoda ennustuksia. Falsifiointihan tarkoittaisi taloustieteen soveltamista johonkin sellaiseen, mihin sitä ei ole tarkoitettukaan. Falsifiointi on vähän kuin käänteistä ennustamista: otetaan kuitenkin toteutunut tapahtuma ja verrataan sitä teorian selitysvoimaan.
PoistaTulen käsittelemään tätä myöhemmissä kirjoituksissa vielä tarkemmin, ei vielä syytä huoleen, mikäli jotain jäi epäselväksi.
Linkittämäsi videot sivuavat hyvin prakseologiaa. Niissä näyttäisi olevan enemmän samaa prakseologian kanssa kuin muodollisen taloustieteen. Ne näyttävät vain hieman hajanaiselta otteelta prakseologiasta.
Suosittelisin katsomaan prakseologiasta tehtyä kansantajuista videosarjaa alkaen tästä:
http://www.youtube.com/watch?v=MoNU_-__LlQ
Sitä vain, että jos sinä otat yhteiskuntatieteiden perustaksi prakseologian ja minä otan esim. marxilaisuuden, niin olemme pian umpikujassa ilman mitään empiriaa.
PoistaTaloustieteellisesti itävaltalainen koulukunta on hyvin mielenkintoinen.
Ei olla umpikujassa, mikäli asioista keskustellaan loogisesti. Empiria ei voi osoittaa virheitä yhteiskuntatieteellisissä teorioissa, koska yhteiskunta ei ole laboratorio, jossa koe voitaisiin toistaa uudelleen samoissa olosuhteissa eri tekijöitä vaihdeltaessa. Yhteiskunnassa asiat eivät tapahdu vain yksinkertaisten vektoreiden lailla. Ajatusten vaikutus yksittäiseen toimijaan on vaihteleva. Vain logiikka voi tarjota selityksiä. Esim. kysyntä ja tarjonta taloustieteessä. Periaatteessa suurin osa valtavirran mikrotaloustieteestäkin on prakseologiaa, mutta hyvin pelkistetysti vielä. Onko kansantaloustieteen mikron osa-alue marxismiin verrattavaa?
PoistaMiksi sitten olettaa, että itävaltalaisen taloustieteen kaltaisessa markkinatalouden maailmassa ihmisten toimintaa voisi jotenkin ennakoida? Emme voi tietää, miten tuollaisessa yhteiskunnassa asiat kehittyisivät. Tulisiko markkinatalouteen joitain häiriötiloja vai ei, sitä ei voi tietää vaikka kuinka uskoisi näkymättömään käteen. Miten eri väestönryhmien olot kehittyisivät jne. Kaikista eniten absurdia tähän uuteen järjestelmään siirtymisessä olisi siirtymävaihe. Pitäisikö nykyiset yritykset lopettaa ja alottaa puhtaalta pöydältä? Nimittäin tässä tilanteessa tietyillä yrityksillä, kuten Lockheed-Martinilla on sellainen asema, ettei sillä saralla tule mikään "vapaa markkinatalous toimimaan". Barriers to entryt eivät ole pelkästään valtiosta johtuvia, vaan yksinkertaisesti ei ole mahdollista tuosta vaan perustaa Lockheed-Martinille kilpailijaa joka voisi laittaa kampoihin.
VastaaPoistaToki itävaltalainen taloustiede käytännössä olisi mielenkiintoinen kokeilu - eläköön anarkismi. Sitä ei vaan tule ikinä kannattamaan suurin osa ihmisistä. Tämän takia ilmeisesti monet libertaarit halveksuvatkin demokratiaa eivätkä esimerkiksi kannata äänestämistä, koska eivät tule ikinä saamaan omille päämäärilleen kannatusta.
Voisitko selventää minulle, mikä on itävaltalaisen taloustieteen kaltainen markkinatalouden maailma? Ainakaan itävaltalainen koulukunta ei ole kehittynyt poliittiseksi aatteeksi. Itävaltalaisen koulukunnan kirjat ovat kuitenkin suosittuja liberaalipiireissä, vai menisiköhän se toisin päin: luettuaan itävaltalaista taloustiedettä alkaa ymmärtämään liberaaleja ideologioita. Omalla kohdallani alkuaikoina ihan yleisen wikipediataloustieteen opiskelu sai minut ymmärtämään paremmin liberaaleja.
PoistaItävaltalainen taloustiede kun on selittävä tiede, joka voi kuvata yhtä lailla säänneltyä kuin vapaatakin yhteiskuntaa.
Prakseologiassa tiedetään, että ihmiset tavoittelevat päämääriään työnjaon ja vaihdannan kautta silloin, kun ihmiset ymmärtävät tämän edullisuuden. Tämä murros tapahtui länsimaissa silloin, kun perheiden omavaraistaloudesta luovuttiin ja alettiin käymään kauppaa. Yleinenkin taloustiede opettaa, että vaihdannalla molemmat osapuolet vaurastuvat paremmin kuin eristymällä. Tällä tavalla voidaan johtaa yleisiä seuraussuhteita riippumatta ihmisten subjektiivisista mieltymyksistä. Tulen kirjoittamaan tästä seuraavissa blogikirjoituksissani paljon enemmän.
Markkinoilla kilpailuprosessi ei itsessään ole tärkeää, vaan se on välineellinen ilmentymä vapaudelle valita ja tarjota. Kilpailu on pohjimmiltaan siis vapautta tehdä omia valintoja omien resurssien kohdistamisesta. Luonnollinen monopoli ei ole itseispaha. Markkinoilla tulot tulevat asiakkailta. Jos monopoli käyttää asemaansa väärin asiakkaan unohtaen, syntyy markkinarako paremmille asiakkaiden palvelijoille. Tämän voi huomata siitä, että aina markkinoille ilmestyy pieniä yrityksiä, jotka tarttuvat markkinarakoihin.
Arviot itävaltalaisesta taloustieteestä käytännössä voi jättää sikseen, koska ei ole olemassa mitään erillistä teoriatason ja käytännön tason itävaltalaista taloustiedettä. Kyseessä on käytäntöä selittävästä teoriasta, jolla ei ole itsessään käytännöksi muutettavaa agendaa. Vai miltä kuulostaisi matematiikka käytännössä? :D
En syytä lukijoita. Tämä oli vasta ensimmäinen johdantokirjoitus itävaltalaisesta taloustieteestä. Kommentit lähtivät jo paljon syvemmälle.
Mitä mieltä olet degrowht-liikkeestä, eli ajatuksesta että talouskasvu ei voi jatkua ikuisesti ekologisten rajojen tullessa vastaan?
VastaaPoista"Edellisinä vuosisatoina ihmisen muodostaman talouden koko on ollut sen verran pieni, että on ollut ymmärrettävää redusoida ekosysteemin rajat taloustieteen piirissä merkityksettömäksi, 'ulkoistekijöiksi'. Nyt kun ekosysteemin rajat ovat tulleet vastaan, taloustieteessäkin on omaksuttava maailmankuva, jossa talousjärjestelmä on ympäristönsä alijärjestelmä. Tästä maailmakuvasta seuraa mm. seuraavia johtopäätöksiä:
1) Ekosysteemi pystyy tarjoamaan vain tietyntasoisen jatkuvan energia- ja materiavirran. Tämä virta asettaa talouden koolle ylärajan, jota talousjärjestelmän kunnioitettava. Teknologinen kehitys voi auttaa meitä hyödyntämään tätä energia- ja materiavirtaa tehokkaammin, mutta energia- ja materiavirran potentiaalinen suuruus on kuitenkin enemmän tai vähemmän annettu.
2) Koska ihminen ei pysty hallitsemaan ekosysteemiä ja sen mahdollistamaa energia- ja materiavirtaa täydellisesti, on talouden hyödynnettävissä oleva energia- ja materiavirran yläraja määriteltävä mieluummin varovaisesti kuin optimistisesti.
3) Uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisestä energia- ja materiavirran lähteenä on pitkällä aikavälillä päästävä eroon, koska ne loppuvat kuitenkin ennen pitkää."
Hyvä kysymys. Tulen siitäkin kirjoittamaan oman artikkelinsa. Lähtökohtaisesti degrowth-liikkeen taloustieteellinen puoli lähtee siitä, ettei olla ymmärretty taloutta kuten taloustiede sen opettaa. Degrowth pitää taloutta ihmisen toiminnasta irrallisena objektiivisena asiana, eikä ymmärrä arvojen olevan henkilökohtaisia ja subjektiivisia. Varsinaiset mitattavat markkina-arvot muodostuvat näiden subjektiivisten arvostusten kanssakäymisestä. Talous ei ole mikään luonnontieteellinen yksikkö, eikä esim. talouskasvun mittaaminen ole yksiselitteistä, laadullinen ja kulttuurillinen ilmiö kun on. Täten vaatimukset talouden palauttamisesta inhimilliseksi kuulostavat taloustieteilijän näkökulmasta naurettavalta, koska taloushan on ihmisen toimintaa itsessään. Ainut tapa, jolla talous irrotetaan ihmisestä on ihmisen valintojen syrjäyttäminen jollain muulla. Niin kauan kuin ihminen jotenkin voi tehdä valintoja, kyse on arvoista. Jos ihmismieli alistetaan jollekin keskusjärjestelmälle, arvot lakkaavat olemasta. Esim. jos valtio ottaa kaiken omaisuuden haltuunsa, on mahdotonta saada selville hintoja. Ainut tapa tällöin on keksiä hinnat hatusta, mikä todennäköisemmin on ristiriidassa todellisten ihmisten arvotusten kanssa. Tällaisessa keskusmielessä eri asioille on keksittävä omat arvot ja päämäärät. Näin niin kuin teoriassa.
PoistaSen sijaan degrowthin huoli ympäristöongelmista on hieman aiheellisempi. Tosin jos markkinamekanismi on ymmärretty oikein, niin ei tuotantoa tapahdu liian halvalla: viimeinen tippa raakaöljyä jää käyttämättä, koska sen niukkuuden takia sen arvo on kasvanut liian suureksi suhteessa käyttöhyötyyn ja vaihtoehtoisiin tapoihin. Tämä hinnannousu vähentää uusiutumattomien energiavarojen kilpailukykyä ja kannustaa kehittelemään vaihtoehtoja ja ylipäätään luopumaan uusiutumattomista mahdollisesti hyötysuhteen laskiessa.
Ympäristöongelmat kehitysmaissa usein johtuvat siitä, että alueiden omistusoikeutta on rikottu. Alueita on helposti päätynyt harvojen johtajien käsiin pikemminkin markkinatalouden vastaisen väkivallan kuin vapaan vaihdannan seurauksena. Lisäksi julkisen valinnan teoriaa: kun poliitikko päättää valtion omistamien alueiden käyttämisestä, hän hakee pikavoittoa kestävyyden kustannuksella. Hänellä on suuret kannustimet ottaa kestämättömiä tuloksia viljelyalueista, koska parhaimmassa tapauksessa hänet valitaan jatkokaudelle tai korkeampaan tehtävään valtiollisessa organisaatiossa. Vähän sama kuin Suomessa poliitikot lisäävät valtion menoja luvatessaan vaalien alla etuja tullakseen valituiksi. Ei heidän tarvitse kohdata ongelmia, jotka tulevat vastaan kymmenien vuosien päästä velkakriisinä. Sen sijaan markkinoilla maan omistajan on ajateltava kauaskantoisemmin, koska hänen elinkeinonsa on sidottu juuri kyseiseen maa-alueeseen.
Olen saanut degrowthista käsityksen, että liikkeen edustajat ovat tutkineet uutterasti havaintoja ympäristöongelmista, mutta ymmärrystä talouden toiminnasta heillä ei näytä olevan kytkeäkseen havainnot ihmisen toimintaan, markkinoihin ja politiikkaan. Esim. itse panostaisin taloudellisen ajattelun kouluttamiseen ympäri maailmaa: hintajärjestelmä niukkuuden selvittäjänä, vaihdannan ja työnjaon hyödyt yhteiskunnassa, omistusoikeuden merkitys ja omistajien sitoutuminen omaisuuteensa (paras tuotto tulee kun omaisuudesta pidetään huolta kauaskantoisella suunnitelmalla).
Itävaltalainen koulukunnan painotus rahasta informaationa härmätää rahan muita merkityksiä. Joku libertaari voi toki väittää, että henkilöiden varallisuus korreiloi heidän työpanokseensa, mikä ei usein pidä paikkansa. Yhteiskuntaluokat periytyvät, eli rikkaiden lapset pysyvät rikkaina ja köyhien lapset usein köyhinä. Tämän takia valtio yrittää estää tätä esim. ilmaisella koulutuksella ja tulonsiirroilla, pyrkien saamaan kansalaisistaan näiden potentiaalin esille. Amerikkalaien unelma eli nousu sosiaaliluokassa toteutuu ironisesti parhaiten sosiaalidemkraattisessa Ruotsissa, jossa ihmisen alkuperä ei vaikuta hänen mahdollisuuksiinsa menestyä. Sen sijaan Yhdysvallat on tämän suhteen Eurooppaa selvästi perässä keskiluokan yhä supistuessa siellä.
VastaaPoistaYmmärtäekseni kannatat jonkin sortin libertarismia ja kokoomusnuorten suunnalta on kuulunutkin jopa hyökkäyksiä julkista koulutusta ja terveydenhuoltoa vastaan. Missä määrin olet valmis kannattamaan sosiaalivaltiota, libertaarien pyhänä pitämän omistusoikeuden kustannuksella ja miten pyrkisit estämään yhteiskunnan "brasifikaatiota" eli jyrkkää jakautumista luokkiin?
Voisit myös selventää kantasi omistusoikeuden perustaan (luonnolliset oikeudet, "itsensä omistaminen jne.).
Työpanos ei myöskään ole nykyään tieteellisesti mitattava asia. Erittäin mekaanisessa fyysisessä työssä on mahdollista mitata melkein luotettavasti jonkinlainen fyysinen työpanos, mutta hinnat perustuvat työnantajan näkemykseen työntekijän hyödyllisyydestä. Työpanos on laadullinen asia. On mahdotonta selvittää, paljonko markkinointikampanja loppupeleissä on vaikuttanut tulokseen verrattuna tuotekehittelijöiden uuteen oivallukseen.
PoistaIlmaista koulutusta on lähestytty myös toisesta näkökulmasta: Suorittavaa työtä tekevät pienempipalkkaiset ja aikaisemmin työelämään siirtyvät henkilöt osallistuvat sellaisten palvelujen kustantamiseen, joita he eivät itse ole käyttäneet ja joita heidän lapsensa eivät tule käyttämään, mikäli epäakateemisuus sattuu periytymään.
Korrelaatio ja kausaalisuus ovat kaksi eri asiaa. Pitää miettiä, mikä tarkalleen saa vanhempien ammatin tai tulotason periytymään. Miettikäämme vaikka, kuinka usein päätös tulevasta ammatista on puhtaasti rahakysymys? En ole itse kuullut lopulta niin paljon tarinoita ympäri maailmaa siitä, kuinka joku olisi halunnut opiskella lääkäriksi, mutta raha ei riittänyt. En kiistä, etteikö tätäkin voisi tapahtua. Tällöinkin sopii miettiä, paljonko valtio tekee elämästä kallimpaa antamalla etuoikeuksia eri kouluille ja hyvin palkatuille ammattiryhmille ylläpitää teennäistä niukkuutta, vähäisiä aloituspaikkoja -> korkeita palkkoja ja myös lukukausimaksuja. Suosittelen lukemaan mm. http://taussi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89053-vain-sosiaalidemokraattisessa-valvontayhteiskunnassa-on-valelaakareita
Näkisin vähintään yhtä ratkaisevaksi vanhempien kasvatuksessa korostamat asenteet ja esimerkin. Jos kotona vanhemmat antavat lapselle älykkäitä virikkeitä ja opettavat tietynlaisia arvoja ja asenteita, ne määrittävät ajattelun kehitystä ja asioita, joihin perehtyä. Myös myöhemmät harrastukset ja vanhempien kanssa vietetty aika vaikuttavat käsityksiin siitä, mikä on mielenkiintoista. Ei ole varmaa, onko yksilöllä olemassa sitä yhtä ainutta oikeaa hommaa häntä varten. Ainakin kokemukset tarjoavat mahdollisuuksia löytää jotain mistä innostua. Joku kasvatuspsykologi osaisi varmasti selittää asian kattavammin.
Miten sosiaaliluokassa nouseminen, (ilmeisesti viittaat akateemisen työn saamista) voi olla valtion asettama päämäärä, jos kaikkia ihmisiä tarvitaan? Suomessa onkin ilmennyt korkeaa akateemisten ihmisten työttömyyttä, jota yritetään paikata erilaisella suojatyöllistämisellä ja suuren julkisen sektorin ylläpitämisellä velaksi. Valtio ei voi tietää, mikä on optimimäärä tietyn koulutuksen omaavia ihmisiä, koska tämäkin "optimi" muuttuu jatkuvasti, eikä se ole ennustettavissakaan. Yksi innovaatio liike-elämässä voi saada tuossa "optimissa" aikaan suuriakin muutoksia. Yhdysvalloissa on vahvasti säännelty talous. Valtion sektori on siellä hyvin mittava ja verrattavissa Eurooppaan. Jos siellä olisi haluttu ilman valtionvelkaa ylläpitää sama elintaso, valtion olisi täytynyt ottaa veroasteessa mallia pohjoismaista. Yhdysvalloissa sääntely on lähinnä harvainvaltaisten yritysten, aseteollisuuden ja hyvin palkattujen akateemikkojen puolella.
Ensisijaisesti kannatan valtion menojen leikkaamista vähintään tulojen tasolle + velan maksamista. Kannatan myös kuntien itsenäistämistä ja vallan hajauttamista pois eduskunnalta. Kehyksenä ihan järkevä malli olisi minimivaltio, joka valtakunnallisesti huolehtii vähintään maanpuolustuksesta, oikeusjärjestelmästä ja poliisista. Tämän jälkeen yksityiset kunnat vastaisivat itse omista peruspalveluistaan omilla veroillaan. Olisi olemassa omia vasemmistohenkisiä kuntia, jotka verottaisivat paljon ja muistuttaisivat kommuuneja, ja vastaavasti taas vähemmän verottavia, teollisuudelle suotuisampia kuntia. Kuntien välillä olisi kilpailua erilaisista asukkaista. Sen sijaan, että Suomessa on vain yksi standardi verotukselle ja muulle pidemmälle viedylle sääntelylle, miksei valtio voisi verottaa minimivaltion vaatiman n. 3-5% ja antaa kuntien vastata palveluistaan, vaatipa palvelut sitten 5% tai 50%. Pääasia, että ihmiset saavat itse valita mukavimman alueensa, ja että vaihtoehdottomuuden ja hitaan eturyhmävetoisen lainsäädännön tilalla olisi todellista kuntien välistä kilpailua. Kun paikallistasolla olisi enemmän painoarvoa, ihmisiä kiinnostaisi lähialueen asiat paljon enemmän. Nyt ei olla edes puhuttu vielä kansalaisyhteiskunnasta, kolmannesta sektorista. Jos käsityksesi libertarismista on hyvin kylmä ja tuo mieleesi viidakonlakiyhteiskunnan, suosittelen tutustumaan artikkeliini ja mahdollisesti power point -esitykseeni http://thomastaussi.blogspot.com/2011/08/luentoni-libertarismista-politiikan.html
PoistaEn ole mielessäni laskelmoinut mitään prosenttilukuja oman ihannevaltioni ja kuntani julkisen sektorin koosta. Konkreettiset vaihtoehdot ratkaisevat ja yhden ainoan sektorin vapauttaminen kilpailulle. Luokkayhteiskuntaa pidän pienimpänä uhkana libertaarissa yhteiskunnassa, koska valtion ylläpitämä työttömyys ja etuoikeuksien jakaminen ovat vakavampia uhkia valtiojohtoisessakin mallissamme.
Omistusoikeudesta olen kirjoittanut aikaisemmin suuren artikkelin, jos kiinnostusta löytyy http://thomastaussi.blogspot.com/2011/05/miksi-talous-on-liberalismille.html
"Tärkeä osa valtavirran synnyn kannalta oli marginalismin vallankumous ja varhainen itävaltalainen koulukunta."
VastaaPoistaVaikkakin Menger oli yksi marginalistisesen vallankumouksen "isistä" itävaltalaisten roolia neoklassismin pohjana liioitellaan tuossa ylläolevassa lainauksessa.
"Taloustieteen koulukunnista on tapana opettaa taloustieteellisten opintojen peruskursseilla lähinnä keynesiläinen ja friedmanilainen koulukunta ikään kuin toistensa teoreettisina vastapareina. Kyse on kuitenkin vain suhdannepolitiikkaan liittyvistä koulukunnista, joiden eroja usein liioitellaan. Näiden synteesiä, aikamme valtavirtaa kutsutaan uusklassiseksi tai neoklassiseksi koulukunnaksi."
Friedmanilaisen koulukunnan käsite ei taida olla yleisesti käytössä ja mielestäni onkin harhaanjohtava. Ehkäpä tuolla haetaan monetarismia, mutta sekään ei mielestäni ole ehkä relevantti makrokoulukunta jako nykyään valtavirrantaloustieteissä. Friedmanilaisuuden ja Keynsiläisyyden synteteesiä ei ole olemassakaan.
Tässä oma (mahdollisesti virheellinen) hahmotelmani makron tärkeimmistä kehityksistä marginalistisen vallankumouksen jälkeen:
Marginalistinen vallankumous->
Neo-Klassinen koulukunta(Marshall, Walras: toimii nykyyän mikroperustana kaikille valtavirran teorioille)
Keynsinläisyys(originaali keynsiläisyys ei käytä makro tai mikropohjaisia makro malleja)
->Neo-Klassinen synteteesi(Samuelson: IS-LM käyrät staattiset makromallit. Tämä löytyy kansantaloustieteiden peruskurssilta)
->Lucasin kritiikki ja RBC-koulukunta(Lucas etc.: loi pohjan mikroperusteiselle makrolle ja dynaamisille malleille. Ehdoton lähtökohta kaikille valtavirran malleille nykyään. Ei yleensä esiinny peruskurseilla vaan kansantaloustieteiden jatkokursseilla)
->Neo-Keynsiläisyys(Mankiw etc.: Käyttää mikropohjaisia malleja. Yrittää selittää hintajäykkyyttä mikromalleilla. Täten metodit samanlaisia kuin ylläolevalla)
Mielestäni järkevin jako onkin ns. makean- ja suolaisenvedenkoulukunnat, jotka karkeasti ovat edustettuina kahdessa viimeisessä kohdassa. Kumpiakin koulukuntia voi luonnehtia neo-klassiseksi niiden käyttämien metodien takia. Näkemyserot kumpuavat lähinnä hintajäykkyyksien merkityksistä.
Jätin tarkoituksella monetarismin kokonaan poissa. Vaikka sillä on varmasti ollut poliittisesti iso vaikutus mielestäni Friedmanin ja monetarismin osuus nykymakroon johtavassa kehityksessä on ollut loppujenlopuksi vähäinen.
"Periaatteessa suurin osa valtavirran 1mikrotaloustieteestäkin on prakseologiaa, mutta hyvin pelkistetysti vielä."
Voisitko selventää tätä kohtaa?
Minusta on ihan pätevää sanoa Mengerin ja muiden saman koulukunnan aikalaisten olleen "tärkeitä" hintateorian synnyn kannalta. Tarkoitus ei ollut painottaa henkilöitä, vaan teoreettista näkökulmaa. Marginalismin taustalla on itävaltalaisen teorian ydin, subjektivismi, jonka monet muut ovat myös ymmärtäneet enemmän tai vähemmän. Jos kuvittelemme marginalismin johtohahmoiksi Mengerin, Jevonsin ja Walrasin, niin "musta lammas" oli pikemminkin Walras. Jos Jevons olisi ollut itävaltalaissyntyinen ja työskennellyt esim Wienissä, hänet saatettaisiin muistaa "itävaltalaisena".
PoistaKiitos täsmennyksestäsi Friedmanin rooliin kansantaloustieteessä. En ole ehtinyt tutustumaan syvemmin valtavirran makron yksityiskohtiin. En tarkoittanut, että uusklassinen koulukunta olisi vain ja ainoastaan keynesiläisyyttä ja friedmanilaisuutta. Koska uusklassisen koulukunnan yksityiskohtaisella sisällöllä ei ole tekstini kannalta merkitystä, käsittelin sitä hieman puutteellisesti. Pääpointti oli, että lähinnä suhdanneteoreettisesti keynes ja friedman ovat jääneet kaanoniin. Ei itävaltalainen traditio. En ole löytänyt Keynesiltä tai Friedmanilta omia perusteellisia taloustieteen teoksia, jotka rakentaisivat Misesin tai Rothbardin tapaan koherentin mikro- ja makrotalousteorian juurta jaksaen.
Mikrotaloustieteessä on loppupeleissä hyvin vähän prakseologian kanssa ristiriitaista ainesta. Mikrotaloustieteen perusopinnoissa lähdetään vaan usein rakentamaan teoriaa melko tyhjän päälle verrattuna esim. Misesin tai Rothbardin tieteenfilosofiselle metodologiselle perustalle, jonka he jättiopuksissaan tuovat esille. Valtavirran mikroteorioiden käsittely näyttää vain aika pelkistetyltä ja hajanaiselta verrattuna itävaltalaiseen koherenttiin teoriaan, joka sitoo asioita yhteen. Esim. Mises koko ajan eritteli Human Actionissa kuvitteellisen kitkattoman tasapainotalouden mallin tarkastelun ja tosielämän. Harvassa taloustieteen kirjassa edes käsitellään, millainen kitkaton maailma olisi. Voiton ja tappion roolin ymmärtää kunnolla vasta itävaltalaisesta kirjallisuudesta kitkatonta maailmaa ja tosielämää vertailemalla. Misesin kitkaton maailma on paljon pidemmälle viety versio ceteris paribus -analyysistä ja täydellisen kilpailun mallista. Jos taloustieteen lähestymistapa olisi johdatella ymmärtämään todellisuutta vertaamalla kitkatonta mallia ja informaation epätäydellisyyttä, taloustieteellä olisi paljon hyväksyttävämpi imago. Nykyään monet kritisoivat sitä pinnallisesti täysin hyödyttömäksi vain sen takia, että on joskus kuullut täydellisen kilpailun kriteereistä ja saanut käsityksen, että taloustieteestä on hyötyä ainoastaan niiden kriteerien vallitessa.
"Tosin jos markkinamekanismi on ymmärretty oikein, niin ei tuotantoa tapahdu liian halvalla: viimeinen tippa raakaöljyä jää käyttämättä, koska sen niukkuuden takia sen arvo on kasvanut liian suureksi suhteessa käyttöhyötyyn ja vaihtoehtoisiin tapoihin."
VastaaPoistaTämä osa tekstissäsi minua häiritsee. Mielestäni se on esimerkki taloustieteilijöiden ylimielisyydestä ja olettaa hintamekanismin olevan luonnonvoimanomainen vääjäämättä toimiva systeemi. On huomioitava, että iso osa vaikutuksista tulee jälkeenpäin, ja yleensä ovat vieläpä sellaisia joita ei ole osattu odottaa silloin kun valinta (ja sitä kautta hinnoittelu) on tapahtunut.
Esimerkiksi kalakanta voi pienentyä sukupuuton partaalle kalastuksesta johtuen (vrt. tonnikala). Toki silloin kun kanta on jo pienentynyt huomattavasti, tulevat saaliitkin niin pieniksi että hinta nousee. Tässä mielessä olen samaa mieltä: esimerkissä kaloja ei varsinaisesti kalastettaisi sukupuuttoon. Kalastaminen kuitenkin saattaisi siihen johtaa, johtuen esim. pienen kannan alttiudesta taudeille ym.
Pahoittelen ontuvaa asettelua, mutta toivottavasti ymmärrät mitä ajan takaa. Useimmista ajatuksistasi olen samaa mieltä. Olisi kuitenkin hyväksyttävä ymmärryksemme rajallisuus, eikä luottaa tällaisissa asioissa siihen, että hintamekanismi toimii juuri oikeaan aikaan.
Hintamekanismi vaatii relevanttia tietoa resursseista. Tätä pidetään normaalisti itsestäänselvänä, koska voit aina laskea varaston TAI arvioida sen alakanttiin ja ottaa sen huomioon hinnassa, mikäli kaikkia resursseja ei ole onnistuttu laskemaan.
PoistaKalastuksessa kyse ei ole niinkään hintamekanismista, ellei sitten kalastajalla ole yksinoikeutta vaikka järveen. Tällöin häntä kiinnostaisi saada mahdollisimman paljon, mutta kestävästi kalaa järvestä. Ainut keino on tutkia kalakantaa ja siihen vaikuttavia tekijiötä. Jos taas kyse on järvestä, jota kukaan ei varsinaisesti omista, tilanne ei ole niinkään omistusoikeudellinen saati hintasignaaliin liittyvä, vaan peliteoreettinen. Peliteoria liittyy usein niihin rajatapauksiin, joissa markkinatalouden ehdot eivät täyty esim. valtion kollektiiviomistuksen takia.
Selvensikö?
Kalastus ei ehkä ollut paras esimerkki. Tarkoitin lähinnä, että degrowth-aatteen "tuomitseminen" hintamekanismin perusteella on virhe, sillä luonnonvarojen ylikäyttö aiheuttaa jo nyt esim. aavikoitumista ym. varsinkin köyhissä maissa.
VastaaPoistaEn edusta degrowthia mutta muutama sen pointti on kyllä todella hyvä ja huomioonottamisen arvoinen. Minun on vaikea uskoa, että luonnonsuojelu toimii markkinoilla koska ihmiset tavoittelevat kohtuu lyhytnäköisesti omaa etuaan (luonnollisesti koska tulevaisuus on niin epävarma), ja reilusti aliarvioivat (ja joskus vastaavasti yliarvioivat) tekojensa vaikutuksen.
Sinulla on kyllä pointtia, ja joissain määrin se on myös yhdensuuntaista joidenkin näkemysteni kanssa.
PoistaMielestäni aina on perusteltua arvostella jotain "koulukuntaa" siitä, ettei se ole ymmärtänyt olennaista tieteellistä teoriaa, joka voisi ratkaisevasti muuttaa tämän suhtautumista. Täytyy ymmärtää, että hintamekanismi toimii siellä, missä A: sille annetaan vapaus, ja B: ihmiset ymmärtävät taloudesta. Jossain määrin talouden vapaus kannustaa ihmisiä ymmärtämään, miten talous toimii. Sen sijaan yleisen spontaanin talouden ymmärtämisestä on hyvin vähän hyötyä siellä, missä spontaanisuus on korvattu enimmäkseen mielivallalla. Kehitysmaissa nämä ongelmat ovat usein läsnä samanaikaisesti. Siksi väitänkin, että jos haluaisimme edistää ympäristöystävällisyyttä ja kestävää kehitystä, tulisi panostaa aitoon markkinatalouteen kehitysmaissa: kansalaisoikeuksiin, yksityiseen omistusoikeuteen, vallan hajauttamiseen ja taloustieteen opettamiseen. Tietysti talous täytyy myös laajentaa valistukseen luonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä kuten mm. metsätaloustieteissä.
Tätä vasten degrowthin ideologinen värittyneisyys näyttäytyy pikemminkin turhan markkinatalouskriittisenä ja turhan valtiouskovaisena. Ilmeisesti heidän aatteellisuutensa on saanut heidät sivuuttamaan kokonaan aidon markkinatalouden ja estänyt heitä sisäistämästä taloustieteen syy- ja seuraussuhteita. Ainakin degrowthin johtavaa edustajaa kuunnellessani eräässä tapahtumassa sain käsityksen, että heidän tieteellisyytensä keskittyy lähinnä empiiristen näyttöjen keräämiseen, mutta ei taloustieteellisen kausaalisuuden ymmärtämiseen. Taloustieteellinen kausaalisuus on aliarvostettua, mutta silti välttämätöntä. Ei voida puuttua ongelmiin, ellei tiedetä syitä. Korrelaatioilla melkein mikä tahansa voi näyttäytyä syynä ongelmille monimutkaisessa maailmassa. Vaarallisinta on, jos tämän rajaamisen hoitaa tutkijan mielivaltainen ideologisuus.
Siksi olen kiinnostunut kausaalisuuksia tutkivasta arvovapaasta itävaltalaisesta koulukunnasta.
Esim. maa-alueiden kohdalla hinnat perustuvat odotuksiin tulevasta tuotosta rasitettuna sillä, paljonko ihminen arvostaa nykyisyyttä suhteessa tulevaisuuteen. Kuitenkin odotus siitä, kauanko hän tulee vielä tarvitsemaan elinkeinoa tai paljonko hän haluaa jättää jälkeläisilleen perintöä vaikuttaa tuohon nykyisyyden vs. tulevaisuuden "aikapreferenssiin". Lähinnä kuolemansairas ja itsekäs ihminen, joka haluaisi elää kuten viimeistä päivää voisi valita kestämättömyyden.
Toinen mahdollisuus kestämättömyydelle on tosiaan tietämättömyys tai taloudellisten kannusteiden muuttaminen, mikä on mahdollista lähinnä väkivallalla, valtion sääntelyllä tai muiden ihmisten tietämättömyydestä johtuvalla sotimisella. Kun ihmiset ymmärtävät yleisesti viljelyn ja tuotannon sekä työnjaon johtavan kestävämpään elintasoon kuin varastelun, ihmisistä tulee sivistynyt sivilisaatio. Länsimaissakaan ei olla oikeastaan vielä saavutettu sivistyneen sivilisaation tilaa, koska valtiojohtoisuus, kaupankäyntirajoitukset ja valtiolliset suurmiessuunnitelmat syrjäyttävät em. hyveitä.
Talouden kaltaisessa toiminnassa pidän melko kyseenalaisena myös liiallista varmuutta kausaalisuuksista. Itävaltalainen koulukunta mielestäni kuitenkin eroaa ratkaisevalla tavalla (positiivisessa mielessä) valtavirtataloustieteessä (mutta oletko huomannut että niin tekee monelta osin myös "post-keynesiläinen" koulukunta?).
VastaaPoistaRationaalisina kuluttajina ajateltunahan tuo asia on juuri kuten sanot. Kuolemansairas ja itsekäs voisi elää kestämättömällä tavalla. Kuitenkin myös tietämätön ihminen (me kaikki) voi toimia näin. Harvoin ihmiset tietoisesti tuhoavat maailmaa tai tekevät kestämättömiä ratkaisuja. Meillä vain on taipumus perustella itsellemme: "Ei se ennenkään ole loppunut/romahtanut/tuhoutunut/..."
Loppuun pitää sanoa, että valitettavasti oma kokemukseni suureen ääneen libertaareiksi julistautuvista on monelta osin se, että heidän perusteensa eivät ole juuri paremmat kuin valtavirta-ajattelun kannattajilla (Suomessa valtion rooli ja taloustieteessä valtavirta). Ero on usein vain siinä, kenen kirjoittamia kirjoja on sattunut lukemaan eikä niinkään ajattelussa (luettu otetaan annettuna). Tekstiesi perusteella tämä ei koske sinua, kuten ei montaa muutakaan. Kuitenkin kannattaa olla blogissa varovainen kun kirjoittelee sekaisin aatteellista ja tieteellistä asiaa. Lukija ei ehkä ymmärrä rajanvetoja samalla tavalla kuin sinä.
Esim. Keynesin nimen tuntuu moni vetävän lokaan jostain ihmeen syystä. Toki hän edusti Hayekista eroavaa taloustieteellistä näkemystä, mutta oli mm. moraalisista ja filosofisista asioista samaa mieltä Hayekin kanssa. Etenkin kun ei puhuta uskomuksista (esim. aatteet)olisi syytä muistaa että toiset ovat "periaatteessa samaa mieltä" mutta eivät pidä aatetta/ideaa käytännössä mahdollisena. Silloin he voivat keskittyä toimimaan parhaalla näkemällään tavalla siinä todellisuudessa ja tilanteessa. Tästä heitä ei tulisi rankaista.
Keynes olisi muutenkin muistettava enemmän esim. teoksestaan "Treatise on probability", eikä vain vasemmistolaisten lempi taloustieteilijänä.
Pitkän paasauksen lopuksi täytyy kysyä vielä: Oletko tutustunut ajattelijaan nimeltä Nassim Nicholas Taleb? Jos et, suosittelen pikaisesti. Uskon, että arvoiltaan hän on lähellä sinua ja osoittaa häikäisevällä tavalla mm. tilastotieteen puutteet yhteiskuntatieteisiin sovellettaessa.
En ole ehtinyt tutustumaan post-keynesiläiseen koulukuntaan aidosti. Pääsykoekirjassa siitä taisi olla pari sanaa. Oikeastaan kiinnostukseni itävaltalaiseen koulukuntaan johtuu pitkälti siitä, että sen edustajat ovat iskeneet taloustieteen ytimeen ja onnistuneet kirjoittamaan parikin erittäin kokoavaa ja kattavaa opusta koko taloustieteestä. Jos sikseen mennään, niin esim. Mankiw ja Taylor keskittyvät taloustieteen jättiopuksessaan lähinnä toistamaan edeltäjiään sivuuttaen todelliset viisaudet, jota taloustieteellä on annettavana. Esim. mikrotaloustieteessä olennaista on metodologia ja malleista pääteltävät johtopäätökset. Mallit itsessään ovat käyttökelvottomia todellisuudessa, eikä esim. tällä viikolla tekemäni kansantaloustieteellinen analyyttisen geometrian sovellus opettanut mitään uutta taloustieteestä. Lähinnä palautti lukion matematiikkaa mieleeni. Säästäisin matematiikan mielummin laskentatoimea ja rahoitusta varten, jossa sitä oikeasti tarvitaan. Itävaltalaiset taloustieteilijät ovat oivaltaneet tämän ja korostavat lähinnä taloustieteen sivistäviä puolia ohjaten lukijaansa taloudelliseen ajatteluun. Itävaltalainen koulukunta sellaisenaan ei ehkä ole verrattavissa vanhaan keynesiläiseen koulukuntaan, koska kyseessä on kokonaisvaltainen talousteoria vs. suhdanneteoria. Uusklassinen taloustiede taas on niin suuri kokonaisuus, ettei siitä löytyisi vain ainoita oikeita kiinnekohtia vertailua varten. Miten näkisit post-keynesiläisen koulukunnan suhteessa näihin?
PoistaItse suhtaudun keynesiläisyyteen hyödyllisenä kokeiluna ja erehdyksenä, jonka todellinen hyöty realisoituu ihmisten ymmärtäessä, ei kannattaessa sitä fanaattisesti. Keynes luuli olevansa Hayekin kanssa liberaaleja, mutta ei esim. Hayekin mielestä ajatellut tarpeeksi johdonmukaisesti taloudesta. Keynes kannatti valtiojohtoista talouden rajoittamista, koska hänen mielestään taloudessa ei ollut kyse olennaisesti vapaudesta.
Olen kuullut aikaisemminkin Keynesin todennäköisyysteoriasta. Täytyy tutustua. Kiitos myös paljon Nicholas Talebin nimen mainitsemisesta!