keskiviikko, 11. tammikuuta 2012

Blogin teknisiä parannuksia

Jatketaan hyvin käyntiin lähtenyttä vuotta blogipäivityksellä. Koska edellisestä blogiteknisestä parannuksesta on jo kaksi vuotta aikaa, oli korkea aika tehdä perusteellinen uudistus. Aikaisempi ulkoasu perustui vuonna 2008 käyttöön ottamaani pohjaan, jonka lähdekoodiin tein muutamia muutoksia. Blogini vanha ulkoasu ehti olla aikaansa edellä kahdella sivupalkillaan ja sivuvalikollaan, jota blogger on alkanut tarjoamaan vasta 2010. Ongelmana oli, että facebook-jakamispainikkeen aktivoimiseksi oli otettava käyttöön uudestaan bloggerin valmispohjat. Pohjan vaihtaminen oli hyvä sauma myös perusteelliselle ulkoasu-uudistukselle. Tarkoituksena on pitää ulkoasu yksinkertaisena ja kevyenä käyttämättä vesileimagrafiikkaa ja raskaita taustakuvia. Ylätunnisteen ei pitäisi olla entistä raskaampi. Sen värimaailma ja teema on saanut vahvoja vaikutteita sen albumin kannesta, joka levytettiin maailman ensimmäiselle julkisesti näytteillä olleelle musiikki-CD:lle (tietäjät tietävät ja löytäjät löytävät).

Muutoksen kohteet:
  • Värimaailma ja ylätunnisteen grafiikka
  • Leveämpi sivu
  • Painikkeet artikkelien yhteydessä, mm. facebook-jako
Kommentteja? Ehdotuksia?

Varsinaisia blogikirjoituksia on tulossa pian!


2 kommenttia:

  1. Uusi värimaailma on mielestäni parempi silmälle mitä sininen. Onnistunut muutos mielestäni. Tuletko kirjoittamaan itävaltalaisesta taloustieteestä tulevaisuudessa enemmän?

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteesta! Kiva että uudistus miellyttää. Tulen pian julkaisemaan juuri itävaltalaiseen taloustieteeseen liittyviä artikkeleita. Useampiakin. Lukemani Human Actionin innoittamana olen tekemässä sarjan artikkeleita liittyen itävaltalaisen koulukunnan perusteisiin, historiatiivistelmään, prakseologiaan, itävaltalaisen koulukunnan imago-ongelmiin jne. Saatanpa kirjoittaa bisnessyklisteistäkin jotain. Siitä olen jo tosin kirjoittanut yhden tekstin http://thomastaussi.blogspot.com/2011/01/markkinoiden-vapaus-ei-riita.html

    Kohderyhmänä on taloudesta, filosofiasta ja politiikasta kiinnostuneet harrastelijatasosta ammattilaisiin. Pyrin tosin käsittelemään asioita hieman lyhyemmillä kirjoituksilla. Kommenttiosio on täsmentäviä kysymyksiä varten.

    Suomesta puuttuu keskustelua taloustieteen taustaoletuksista, tutkimusmetodeista ja poikkitieteellisyydestä.

    VastaaPoista