Vapaan yhteiskuntamallin kannattajana on vaarana tulla väärinymmärretyksi. Hyviinkin aikeisiin perustuvan yhteiskuntapolitiikan, veronkorotusten, veronmaksajien velkaannuttamisen ja velvoitteiden vastustaminen saatetaan ymmärtää vapauden puolustamisen sijaan hyvien aikeiden vastustamiseksi. Hyvänä pidettyjen päämäärien nimissä tehtävän syrjinnän ja etuoikeuttamisen vastustajia pidetään virhepäätelmän tuloksena ihailtujen päämäärien vastustajina, koska yhä useammin tarkoitus pyhittää keinot. Päämäärien ja keinojen rajat ovat hämärtyneet.
Ihmiset ovat sosiaalisessa kanssakäymisessä ja yhteistyössä keskenään, kun he kokevat sen olevan joko itsessään arvokas päämäärä tai keino saavuttaa kauaskantoisempia päämääriä. Holhoavassa yhteiskunnassa lainsäädännöllisillä rajoitteilla ja etuoikeuksilla pyritään usein edistämään hyvänä pidettyjä asioita ja ehkäisemään haittoja. Yhteiskuntapolitiikassa uskotaan, että uhraamalla yksilön valinnanvapautta ja omaisuutta voidaan saavuttaa jotain, mikä ei muuten olisi mahdollista. Mikä sitten on sellaista, mitä ihmisten vapaaehtoinen kanssakäyminen markkinoilla ja kansalaisyhteiskunnassa ei voisi saavuttaa? Ainoastaan sellaista, mihin ihmiset eivät suostu muuten kuin pakotettuina.
Harmittomalta kuulostava yhteiskuntapolitiikka pyrkii asettamaan lainsäädännön voimalla yhteiskunnallisia päämääriä, joiden tavoittelu on ristiriidassa yksilöiden päämäärien kanssa. Maanpuolustuksen, poliisin ja oikeuslaitoksen ylläpito eivät itsessään ole ristiriidassa yksilöiden päämäärien kanssa, mikäli ne turvaavat yksilön ja hänen omaisuutensa koskemattomuutta ja tätä kautta myös valinnanvapautta. Jos taas yhteiskunnalliseksi päämääräksi asetetaan tasainen tulonjako, ilmaiset palvelut tai keskusjohtoisesti suunniteltu koulutus, joudutaan väistämättä uhraamaan yksilöllisiä päämääriä. Yhteiskuntapolitiikan ajatus perustuu yksilön välineellistämiseen suuremmalle kokonaisuudelle. Yhteiskuntapolitiikka on suunnitelmatalouden lievempi versio.
Sen sijaan aatteelliseen yksilönvapauteen kuuluu oikeus toteuttaa itseään niin kauan kuin ihminen ei rajoita muiden vastaavaa vapautta. Tästä seuraa myös tasa-arvo lain edessä ilman etuoikeuksia tai syrjintää. Tasa-arvo ja vapaus eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan yhdenvertaisuus lain edessä on vapauden tulosta. Tätä aatetta edistävä politiikka pyrkii eriarvoistavien ja lokeroivien sääntöjen purkamiseen alkuperäisiin motiiveihin katsomatta. Yksilönvapaus on arvoneutraali aate. Siinä erilaisia motiiveja ei voida vertailla keskenään lainsäädännön näkökulmasta. Tarkoitus ei siis pyhitä keinoja, koska yksilöt ovat itsessään yhteiskunnan korkeimpia ja samalla myös tasa-arvoisia päämääriä.
Esimerkki:
Verotusta kiristetään "kulttuurin rikastamiseksi" käyttämällä rahat taiteen tukemiseen. Vapaata yhteiskuntaa kannattavat liberaalit vastustavat tarpeetonta veronmaksajien menojen lisäämistä. Jos ihmiset eivät oma-aloitteisesti käytä paljon voimavarojaan "kulttuurin" ylläpitämiseen ja sen ihailuun, se on signaali tämän "alan" vähäisestä kysynnästä. Tällöin taiteen tukeminen verovaroista olisi ihmisten tahdon ja valinnanvapauden vastaista.
Jos valtio tukee jotain erityisalaa tai joitain toimijoita, se rikkoo arvoneutraalisuuden periaatetta asettamalla toiset etuasemaan muiden kustannuksella. Jos tarkoituksena on rikastaa kulttuuria jakamalla tukia, valtio määrittelee yksityisten ihmisten puolesta sen, mikä on toivottavaa kulttuuria tai "kulttuuria" ylipäätään.
Edellä mainitussa esimerkissä harjoitettava politiikka ei myöskään kunnioittaisi subjektiivisuutta. Monet väittävät, että demokraattiset päättäjät edustavat valitsijoitaan, mutta sellainen ei toteudu edes teoriassa. Kun valitsija tekee valintoja kansalaisilta kerätyillä varoilla, hänen olisi jo teoriassa mahdotonta selvittää ja sovittaa kannattajiensa erilaiset laadulliset mieltymykset yksiselitteisiksi valinnoiksi.
Julkisessa keskustelussa ihmisten valinnanvapautta ja omistusoikeutta puolustavat veronkorotusten vastustajat leimataan pikemminkin verovaroilla kustannettujen asioiden, taiteen, sivistyksen ja perusturvan vastustajiksi. Veronkorotuksia vastustaisi myös sellainenkin liberaali, joka kokisi tuettavan kulttuurialan henkilökohtaisesti tärkeäksi. Hyvinvointivaltion alasajoa voi ihan hyvin kannattaa myös suuri yksityinen hyväntekijä. Yhteisten menojen minimoiminen ei itsessään ole kannanotto sitä vastaan, mihin verovaroja tulisi käyttää, ja mihin ei.
Pohjimmiltaan kyse on päämääristä ja keinoista. Tuleeko ihmisten olla ennalta määritellyn vision rakennusmateriaalia, vai omien visioidensa rakentajia? Siitä on kyse.
"Mikä sitten on sellaista, mitä ihmisten vapaaehtoinen kanssakäyminen markkinoilla ja kansalaisyhteiskunnassa ei voisi saavuttaa?"
VastaaPoistaKysymyksen voi myös asettaa käänteisesti:
Mikä on sellaista, mitä kansalaisyhteiskunnassa ja ihmisten vapaaehtoisessa markinnassa voi saavuttaa, mitä nykyississä markkinoissa ei voi?
Tämä myös mietityttää:
"Maanpuolustuksen, poliisin ja oikeuslaitoksen ylläpito eivät itsessään ole ristiriidassa yksilöiden päämäärien kanssa, mikäli ne turvaavat yksilön ja hänen omaisuutensa koskemattomuutta ja tätä kautta myös valinnanvapautta."
Eikö kyse ole hinnasta? Jos maanpuolustus, poliisi, ja oikeuslaitos vastaa yksilön päämääriä, mutta maksaa enemmän kuin pelkkä yksityinen puolustus joka takaisi yksilölle samat edut, eikö silloin nämä edesmainitut ole ristiriidassa tämän yksilön halujen kanssa?
"Mikä on sellaista, mitä kansalaisyhteiskunnassa ja ihmisten vapaaehtoisessa markinnassa voi saavuttaa, mitä nykyississä markkinoissa ei voi?"
VastaaPoistaVastaus tähän kysymykseen jakautuu kahteen osaan.
Ensinnäkin valtio rajoittaa ehdottomasti tiettyjä elämänalueita, elinkeinomahdollisuuksia, valintoja jne. Vasta äskettäin sääntelystä osittain vapautunut pakurikäävän keittämiskielto on osoitus siitä, kuinka naurettaviin asioihin valtio sääntelyllään ja auktoriteetillaan puuttuu. Toisaalta yritysten on myös vaikea valikoida asiakaskuntaansa vapaasti, koska valtio pitää sitä syrjintänä. Tasa-arvo on sitä, että valtion lait ovat samoja kaikille. Filosofisessa mielessä yksittäiset ihmiset tekevät kuitenkin henkilökohtaisia valintoja. Heitä voitaisiin syyttää koko ajan syrjinnästä, mikäli he asettavat omat mieltymyksensä etusijalle toisenlaisten valintojen kustannuksella. Lainsäädännöllinen rajanveto on täten mielivaltaista.
Toisekseen valtiokoneiston koko verorasitteen, julkisesti tuotettujen palveluiden sekä selvän sääntelynkin muodossa tukahduttaa markkinoita esimerkiksi yksityisiltä kouluilta, valtiottomalta vapaaehtoistoiminnalta jne. Vai väitätkö, että jos valtio vapauttaisi lainsäädäntöään sekä lopettaisi julkisen koulutuksen, meillä olisi siltikin yhtä marginaalisesti yksityisiä kouluja kuin tällä hetkellä? Ne valtaisivat alaa, koska kysyntä koulutukselle on suurta. Lisäksi ihmisten maksukyky koulutusta varten olisi parempi kuin mallissa, jossa veronmaksaja maksaa ensin julkisesta koulutuksesta ja sen lisäksi ylimääräistä yksityisestä palvelusta. En ole perehtynyt, maksaako valtio verovähennyksiä yksityisen koulutuspalvelun tilaajalle, mutta käsittääkseni ne saavat ainakin valtiolta "tuotantotukea".
"Eikö kyse ole hinnasta? Jos maanpuolustus, poliisi, ja oikeuslaitos vastaa yksilön päämääriä, mutta maksaa enemmän kuin pelkkä yksityinen puolustus joka takaisi yksilölle samat edut, eikö silloin nämä edesmainitut ole ristiriidassa tämän yksilön halujen kanssa?"
VastaaPoistaTietyissä, hyvin marginaalisissa olosuhteissa tuo on aivan totta. Anarkistisessa mielessä maanpuolustus, poliisi sekä oikeuslaitos voivat siltikin olla ristiriidassa yksilöiden päämäärien kanssa, mutta kaikkein vähiten verrattuna raskaan julkisen sektorin valtioihin. Tosin jos tietyllä alueella maanpuolustuksesta nauttiva yritys tai kotitalous ei maksaisi omaa osuuttaan tästä, kyse olisi vapaamatkustajasta. Näkemys maanpuolustuksen suuruudesta on aina yksilöllinen, eikä voi vastata täysin jokaisen omaa näkemystä. Silti pohjalla on näkemys, että valtion roolin tulisi olla äärimmäisen pieni. Maanpuolustus ei lopulta maksa niin paljon, että se olisi kynnyskysymys maasta muuttamiselle tai kansalaistottelemattomuudelle. Esim. vähimmäistehtäviin keskittyvän valtion menot ovat budjetin laatijasta riippuen saatu katettavaksi n. 2-5% veroasteella. Palveluihin lukeutuu juuri em. ministeriöt ja vaihtoehtoisesti myös jopa infrastruktuuria. Koskaan ei ehkä ole tilannetta, jossa ihmisen tahto täyttyisi täysin. Ei edes markkinoilla, koska diili riippuu myös toisesta osapuolesta. Valtion ongelmallinen rooli markkinoilla onkin lähinnä olla se kolmas, asiantuntematon, mielivaltainen ja rajoittava osapuoli.
Anarkismin teoria on kuitenkin paljon monimutkaisempi kuin ajassa pysähtynyt anti-evolutiivinen käsitys kaaoksesta ja kaikkien sodasta kaikkia vastaan. (<- Juontaa lähes renessanssiaikaiseen Hobbesilaiseen ihmiskuvaan, jolloin tälle kysymykselle olennaiset ihmistieteet eivät olleet kehittyneet) Anarkismi, anarkokapitalismi ja anarkosyndikalismi erillisine lakijärjestelmineen, oikeuspiireineen jne saman kulttuurialueen sisällä on aivan erillinen aihe. En ole oikeastaan lukenut alkuperäiskirjallisuutta siihen liittyen.